top of page

Toistoista

Päivitetty: 25. tammik.

Sytytä sai uuden toimiston, minkä kunniaksi uusi blogiteksti toistoista.



Keijo esittäytyy jo hakemuskirjeessään pirkanmaalaisena generalistina ja haastattelussa kertoo: “Olen huono toistamaan samoja tehtäviä, haluan nopeasti siirtyä seuraaviin projekteihin ja loistan visionäärinä.” Terttu sen sijaan nauttii rutiineista ja toivoo itselleen selkeää työpöytää. Terttu on valmis toistamaan asioita niin pitkään, että human-error muuttuu täysin mahdottomaksi skenaarioksi. Sen sijaan Terttua ahdistaa uudet, täysin vieraat tehtävät. Kumpi voittaa?


Jos oletetaan, että molempien lahjakkuus työtehtävään on samalla tasolla väitän, että Terttu. Miksi?


Pirkankadun kivijalkatoimistossa meidänkin porukka pääsee toistamaan uudessa ympäristössä.



Michael Jordan lausui karkeasti suomennettuna:


”Olen heittänyt ohi yli 9000 heittoa urani aikana. Olen hävinnyt lähes 300 ottelua. Minun on annettu heittää ottelun ratkaiseva vapaaheitto ja heitin ohi. Olen epäonnistunut kerta toisensa jälkeen elämäni aikana. Ja sen takia minä menestyn.”

Kun katsomme huippuammattilaisia, näemme heidän upean ja vaivattomalta näyttävän suorittamisensa siinä hetkessä, mutta emme reittiä, jonka he ovat matkallaan kiivenneet. Kontrolloidun huippusuorituksen takana on satoja, jopa tuhansia onnistumisia, virheitä ja ihan vaan toistoja. Esimerkiksi J.K. Rowlingilla oli vaikeuksia löytää kustantajaa ensimmäiselle Harry Potter -kirjalleen – peräti 12 julkaisijaa hylkäsi hänet.


Mitä Keijo ja Terttu voivat oppia edellä mainituilta huipuilta? Ainakin sen, että kehittyäkseen huipuksi missä tahansa asiassa on oltava valmis käymään pitkä tie, jonka aikana tarvitaan valtava määrä toistoja. Ihmisellä on taipumus laiskuuteen, ja tämänkaltaisen pitkän taipaleen kipuaminen voi tuntua haastavalta tai jopa pelottavalta. Yleensä tyydymme toistamaan vain asioita, joissa olemme jo hyviä.



Miksi toistaisin samoja asioita?


Uuden ammatillisen taidon oppimisessa toistot on tärkeää hajauttaa pitkälle aikavälille. Tieteellisenä evidenssinä tämän tueksi voidaan käyttää Ebbinghausin Forgetting Curve -kuvaajaa, joka osoittaa muistimme unohtavan jo opitut taidot, jos niitä ei aktivoida riittävällä frekvenssillä riittävän pitkää aikaväliä (vrt. pyöräily). Esimerkiksi jos käymme viikonlopun pituisella koulutuksella, voimme siinä hetkessä kokea oppivamme paljon asioita, mutta ilman toistoja olemme muutaman viikon päästä unohtaneet jo suurimman osan porukalla pöhistyistä ideoista.


Toistot auttavat myös olennaisen tiedon tunnistamisessa. Kun toistamme asioita, opimme vähitellen käsittelemään niihin liittyvää informaatiota nopeammin ja tarkemmin. Esimerkiksi kun ratkomme yhteistä ongelmaa uuden tiiminjäsenen kanssa, opimme sparrausten välillä lisää toistemme ajattelutavoista ja ideoista. Kyselemällä ja kuuntelemalla pystymme toimimaan lopulta nopeammin ja pääsemme kiinni ongelmanratkaisun kannalta olennaisiin asioihin.




Tämä vaatii riittävän monta tuntia yhdessä vietettyä aikaa, ennen kuin yhteistyö alkaa sujumaan optimaalisesti. Lopulta toistot takaavat sen, että ymmärrämme toistemme vahvuudet ja kehityskohteet, jolloin pystymme tukemaan toisiamme ja toisaalta hyödyntämään toistemme osaamista.



Mistä tunnistat henkilön, jolla on toistot sisässä?


On helppo ajatella, että puhdas tekniikka tai suoritus on riittävä määritelmä taidon oppimiselle, mutta todelliset ekspertit löytävät oikean ratkaisun nopeasti muuttuvissa tilanteissa, myös silloin kun heidän suoritustaan häiritään.


Konsertissa huippumuusikko pystyy kuuntelemaan ja virheen sattuessa myötäilemään muuta orkesteria omaan tekniikkaan keskittymisen sijaan. Kokenut esiintyjä pystyy huomioimaan yleisön reaktioita ja mukautumaan niihin, sen sijaan että keskittyy oman puheensa sisältöön ja hengitystekniikkaan. Avokonttorissa data-analyytikko pystyy keskittymään työhönsä, vaikka tykkimyyjä saapuisikin kuittinivaskan kanssa kertomaan urotöistään koko porukalle. Ekspertti ei hämmenny, jos jokin asia ei mene suunnitelman mukaisesti, vaan kykenee toimimaan tehokkaasti, tarvittaessa mukautuen.


Summaten – itseään on vaikea muuttaa nopeasti, mutta nämä vinkit voivat auttaa sinua uusien taitojen oppimisessa toistojen kautta:


  • Aseta itsellesi selkeät tavoitteet. Toistaminen on helpompaa, kun tiedät, miksi toistat. Määrittele tavoite konkreettisesti: haluan päästä maaliin ensi vuoden Pirkan Pyöräilyssä, tai tavoitteenani on edetä devaajasta arkkitehdiksi.

  • Altista itsesi kritiikille. Kehittymisessä keskeistä on saada palautetta luotettavalta taholta, ja palautteesta ei kannata lannistua. Toimiva kommunikaatio esimerkiksi tiiminvetäjän tai mentorin kanssa voi olla avainasemassa laadukkaampiin toistoihin.

  • Järjestä itsellesi mahdollisuus epäonnistua turvallisesti.

  • Nauti matkasta ja keskity mielekkäisiin rutiineihin varsinaisten toistojen ympärillä. Esimerkiksi: jos nukut liian vähän, luultavasti uusien asioiden toistaminen tuntuu vaikealta ja keskittyminen on heikkoa.


Näillä ajatuksilla Sytytän porukka toivottaa toistojen täyteisiä kesäkuukausia kaikille aloitteleville ja kehittyville ammattilaisille! (Idealistisen näkemyksemme mukaan nämä ovat kaksi työmarkkinoilla pyörivää ammattiryhmää.)



Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comentarios


bottom of page