top of page
Ikoni 3 musta.png

Suorahaku

Aukesiko teillä erityisosaamista edellyttävä tehtävä? Oikean henkilön löytäminen voi olla haastavaa, ja toisinaan markkinasta ei ole saatavilla täsmäosaamista. Näissä tilanteissa me kartoitamme oikean henkilön suorahakemalla. Suorahaussa noudatamme samoja periaatteita kuin rekrytoinnissa eli tutustumme ensin hyvin asiakkaaseemme. Kun olemme tunnistaneet asiakkaamme tarpeet, etsimme heille tekijän, jonka osaaminen ja motiivit kohtaavat työtehtävän asettamat vaatimukset. Uskomme siihen, että potentiaali voidaan valjastaa oikeassa ympäristössä. 

Myös suorahaussa pidämme osapuolet jatkuvasti ajan tasalla prosessin eri vaiheissa. Työskentely kanssamme on molemmille osapuolille mutkatonta, ja pyrimme pitämään palautteen mahdollisimman avoimena ja suorana. Joskus vaadittua osaamista ei löydy kansalliselta kentältä, ja olemmekin tottuneet toimimaan myös globaalisti. Olemme valmiita venymään kellonajoista riippumatta. 

Meillä on kattavasti kokemusta kansainvälisistä toimeksiannoista, joten autamme mielellämme myös maahantuloon ja lupa-asioihin liittyvissä kysymyksissä. Näin parhain osaaja ei jää huomioimatta muotoseikkojen vuoksi.

bottom of page