Jaksatko lukea tämän blogitekstin? Pelkään pahoin, että et, vaikka se vie noin kaksi minuuttia. Blogissa ei ole tällä kertaa kuvaa, eikä viidentoista sekunnin koukuttavaa videoklippiä. Keskittymiskyky on rikki muillakin kuin suomalaisilla lapsilla ja teineillä.
Saimme viime viikolla murheellista dataa (tilannekuva: https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010034948.html) kansallisesta ylpeyden aiheesta, koulujärjestelmästä. Oppilaiden suoritukset ovat heikentyneet kautta linjan, ja keskustelua seuratessa näki päiden pudottelun ja syyllisten jahtaamisen lisäksi ihan asiallisiakin kannanottoja. Esiin nousi seuraavanlaisia kysymyksiä: Mitä älylaitteet tekevät keskittymiskyvyllemme? Ovatko ne toden totta erottamaton osa oppitunteja, jopa ihmisoikeus? Entä onko Wilma olemassa oppilaita varten vai digitalisaation tuoma työkalu, josta pitäisi vetää töpselit irti ennen kuin opettajat ylikuormittuvat? Palvellaanko tässä oppilasta vai prosessia?
On ihan perusteltua olla huolissaan nuorten oppimisesta ja keskittymiskyvystä. Näkökulmaa ja reflektiota tulisi laajentaa pelkän koulumaailman ulkopuolellekin. Ajatellaanpa esimerkiksi webinaareja ja koulutuksia. Kuinka usein vilkuilet puhelinta ja hoidat samalla vähän niin kuin jotain toista asiaa? Kuinka paljon tällaisista tilaisuuksista jää käteen? Itse jouduin parin ohimenneen webinaarin jälkeen tekemään päätöksen: joko menen paikan päälle ilman puhelinta tai jätän osallistumatta.
Ympäristöä on tietenkin helpompaa muuttaa kuin ihmistä. Kun puhutaan organisaatioiden oppimisesta, voitaisiin pedagogisen viisastelun sijaan keskittyä perusasioihin: Kun koulutamme, käytämmekö puhelinta ja vastailemmeko slack-viesteihin reaaliajassa? Jos teemme istumatyötä, voisimmeko hoitaa sisäiset palaverit ja innovointisessiot kävellen? Jos perehdytämme, hoidammeko samalla omia työtehtäviä?
Meillä on systeemitason ongelma, joka näkyy nuorten (ja aikuisten) heikentyneessä oppimisessa, kasvaneissa ADHD- ja masennusdiagnooseissa sekä heikentyvässä peruskunnossa. Meidän aikuisten tulisi taivastelun sijaan pystyä itse keskittymään ja näyttämään esimerkkiä siinä, miten yhteen asiaan paneutuminen tuottaa tuloksia ja auttaa jaksamaan arjessa.
Suosituksemme parempaan oppimiskokemukseen:
Jätä ihan oikeasti se puhelin pois, kun haluat tehdä jotain keskittymistä vaativaa.
Jos et tarvitse kirjuria, hoida sisäiset palaverit kävelyllä. Parhaat ideat syntyvät, kun veri kiertää.
Harjoittele keskittymistä pienin askelin. Istu aluksi alas 10 minuutiksi ja lue kirjaa, nosta tavoiteaikaa vähitellen, ja kohta huomaat, ettet tarvitse enää kellotusta.
Ole aidossa vuorovaikutuksessa kasvokkain ja vähennä sähköistä viestintää mahdollisuuksien mukaan.
Tee suunnitelma etenemisestä. Sen lisäksi, että teet vain yhden asian kerrallaan, jaa tuo tavoite pienempiin osiin.
Keskittymisongelmat kasvavat samassa tahdissa hyvinvointivalmentajien elä hetkessä -hokemien kanssa. Todellisuudessa kukaan meistä ei elä hetkessä, jos samaan aikaan pöydällä on puhelin tärisee viesteistä, radio huutaa taustalla ja työkaveri istuu vieressä kertomassa sankaritarinoita viikonlopun sulkapalloturnauksesta. Jos jonkin asian haluaa tehdä hyvin, sille on omistauduttava. Keskittyvät, määrätietoisesti oikeita asioita toistavat ihmiset voittavat.
Saitko luettua koko tekstin? Siitä se lähtee!